
Kiekko-Espoo Auroraliiga
13.10.2026
Lauantaina kaatui kotona HPK selvästi ja sunnuntaina Ilves kaatui Tampereella hienon
nousun jälkeen.
Kiekko-Espoo – HPK 5–2
Ottelu oli alusta lähtien kovavauhtinen eikä kumpikaan joukkue päässyt pelin päälle.
Kolme minuuttia ennen erän loppua Reetta Valkjärvi riisti kiekon HPK:n pelaajalta, purjehti
läpi puolustuksen ja harhautti maalivahdin vieden Kiekko-Espoon 1–0 johtoon.
Toisessa erässä kotijoukkue sai paremman otteen pelistä ja sai aikaan painetta HPK:n
maalille. Kun erää oli pelattu reilu viisi minuuttia pääsi Susanne Viitala Elsa Talvitien
syötöstä vapaasti laukomaan maalin edestä espoolaiset 2–0 johtoon. Ajassa 33.27 pääsi
HPK:n Eva Lamberg espoolaispuolustuksen haparoidessa läpiajoon ja kaventamaan pelin
2–1:en. Erän lopussa Kiekko-Espoo joutui alivoimalle mutta HPK ei pystynyt
hyödyntämään tilaisuuttaan.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain vajaa kaksi minuuttia, kun Aliisa Toivonen teki
paluukiekosta Kiekko-Espoon 3–1 johtomaalin. Syöttöpisteen maalista sai Nea
Katajamäki. Ennen erän puoltaväliä HPK:n Eva Lamberg kavensi päivän toisella
maalillaan maalin edestä tilanteeksi 3–2. HPK otti kaksi peräkkäistä jäähyä pian erän
puolen välin jälkeen, joten Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan. 20
sekuntia ylivoimaa riitti ja Kiti Seikkula teki Reetta Valkjärven ja Tinja Haukijärven syötöistä
johtonumeroiksi 4-2. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppusummeria sai Kiekko-Espoo
uuden ylivoiman ja ajassa 58.00 Heta Seikkula laukoi loppunumeroiksi 5-2 Kiti Seikkulan
ja Kiira Yrjäsen syötöistä.
Vahvimman pelaajan Stark-kypärä laitettiin pelin jälkeen Reetta Valkjärven päähän.
Lilia Huovinen torjui Kiekko-Espoon maalilla 15 kertaa ja Miia Vainio HPK:n maalilla 31
kertaa.
Ilves – Kiekko-Espoo 3–5
Ilves sai otetta peliin päästyään pelaamaan ylivoimaa jo puolentoista minuutin pelin
jälkeen. Espoolaisten alivoima toimi hyvin ja erä jatkui Ilveksen hienokseltaan hallitessa
pelitapahtumia. Kun erää oli reilu minuutti jäljellä, vei Emma Ekoluoma maalin edestä
Ilveksen 1–0 taukojohtoon.
Toista erää oli pelattu 2.25 kun Kiekko-Espoon Nea Koskipalo sai 5+20 rangaistuksen
selästä taklaamisesta ja Ilves alkoi pyörittää ylivoimaansa. Vähän yli minuuttia
myöhemmin Matilda Nilsson vei Ilveksen 2–0 johtoon. Kiekko-Espoon maalivahti Tiia
Pajarinen loukkaantui samassa tilanteessa ja Lilia Huovinen luisteli maalille. Ilves onnistui
saman ylivoiman aikana vielä toisenkin kerran maalinteossa, kun Emma Ekoluoma vei
päivän toisella maalillaan viemään kotijoukkueen 3–0 johtoon. Ilves pääsi hetkeksi
pelaamaan jopa viidellä kolmea vastaan mutta espoolaispuolustus pelasi vahvasti. 33
minuutin pelin jälkeen Heta Seikkula syötti kiekon Kiira Yrjäselle, joka kuljetti kiekon ylös ja
syötti maalin edessä vapaana olleelle Tinja Haukijärvelle, jolla oli helppo työ kaventaa peli
3–1:en. HPK sai erässä vielä yhden kaksiminuuttisen mutta pystyi puolustamaan
alivoimansa tehokkaasti.
Kolmanteen erään tuli uusi Kiekko-Espoo tai ainakin uusi Kiira Yrjänen. Erää ehdittiin
pelata vain minuutti, kun Kiira sai syötön läpiajoon ja hän harhautti maalivahdin laittaen
kiekon tulokulmasta sisään ja tilanteeksi 3–2. Syöttäjinä maaliin olivat Seikkulan sisarukset
Heta ja Kiti. Minuutti ennen erän puoltaväliä Emmi Rakkolainen vei kiekon maalin taakse
ja syötti sieltä maalin eteen jossa Tanja Koljosella oli helppo paikka tasoittaa peli 3–3:en.
Ottelua oli minuutti jäljellä, kun Kiira kiersi maalin, kääntyi ja nosti kiekon etuyläkulmaan ja
lukemiksi 3–4. Syötön maaliin antoi Jennika Ojala. Ilves otti samalla aikalisän ja maalivahti
Tiina Ranne tuli pois maaliltaan ajassa 59.32. Kiira kiitti ja laukoi Lisette Täksin syötöstä
loppulukemat 3–5 tyhjiin.
Ilves valitsi tehot 3+1 tehneen Kiira Yrjäsen Kiekko-Espoon parhaaksi pelaajaksi ja Kiira
sai myös joukkueen vahvimman pelaajan Stark-kypärän päähänsä.
Kiekko-Espoon maalilla Tiia Pajarinen torjui 11 ja Lilia Huovinen 21 laukausta ja Ilveksen
maalilla Tiina Ranne torjui 31 kertaa.
Juhis
