top of page

Vaikeuksien kautta voittoon

Kiekko-Espoo Auroliiga

5.12.2025

Kiekko-Espoon vierailu Turussa oli vaikea. Kotijoukkue TPS puolusti kaikin voimin ja teki ottelun kaksi ensimmäistä maalia. Lopulta legendaarinen ketsuppipullo aukesi.

TPS – Kiekko-Espoo 2–5


Ottelun alussa kotijoukkue TPS oli aktiivisempi joukkue ja ajassa 5.23 vei Vilma Nurmisto kotijoukkueen läpiajosta 1–0 johtoon. Kiekko-Espoo pääsi peliin mukaan ja sai runsaasti painetta aikaiseksi TPS:n maalille mutta lisää maaleja ei erässä nähty.


Toisessa erässä espoolaiset pysyivät pelin päällä mutta neljä saatua kaksiminuuttista sotkivat pelaamista. TPS puolusti hyvin ja erän puolivälissä Fredrica Sundman onnistui kasvattamaan turkulaisten johdon 2–0:an. Jatkuvasta painostuksesta huolimatta ei Kiekko-Espoo saanut toisessa erässä maalia tehtyä.


Kolmannessa erässä Kiekko-Espoo painosti ja TPS puolusti. Espoolainen ketsuppipullo aukesi viimein ajassa 48.27 kun Karoliina Rantamäki kavensi tilanteeksi 2–1 Ada Erosen ja Emma Nuutisen syötöistä. Ottelu muuttui fyysisemmäksi ja rumiakin otteita oli käytössä. Ottelun käännekohta oli kun 51 minuutin pelin jälkeen TPS pelatessaan ylivoimalla sai 5+20 minuutin rangaistuksen pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Peliä jatkettiin tasavajaalla ja 11 sekuntia myöhemmin Anni Montonen tasoitti pelin 2+2:een. Nelisen minuuttia myöhemmin Reetta Valkjärvi laukoi ylivoimalla lähes siniviivalta ja kiekko meni kimmokkeesta maaliin ja Kiekko-Espoo 2–3 johtoon. Syöttöpisteet saivat Kiira Yrjänen ja Ada Eronen. TPS:n kurittomuus aiheutti joukkueelle lisää rangaistuksia ja espoolaiset hyödynsivät tilaisuutensa. Ajassa 57.00 siirretyn rangaistuksen aikana Ada Eronen laukoi B-pisteiden välistä Kiekko-Espoon 2–4 johtoon. Syöttöpisteen maalista sai Emma Nuutinen. Viimeisen minuutin alkaessa pääsi Kiekko-Espoo vielä kerran pelaamaan ylivoimaa ja Karoliina Rantamäki teki illan toisella maalillaan 17 sekuntia ennen loppusummeria loppunumeroiksi 2-5- Syöttäjinä olivat tehot 1+3 tehnyt Ada Eronen ja 0+3 tehnyt Emma Nuutinen.


Kiekko-Espoon Tiia Pajarinen torjui ottelussa 13 kertaa ja hienon ottelun pelannut Miia Vainio TPS:n maalilla 53 kertaa.


Kiekko-Espoon parhaana pelaajana palkittiin Kiira Yrjänen ja vahvimman pelaajan Stark-kypärän sai ottelun jälkeen päähänsä Reetta Valkjärvi.


Kiekko-Espoo lähtee WEHT-tauolle Auroraliigan kärjessä. Seuraava ottelu on ohjelmassa sarjakakkosen HPK:n vieraana Hämeenlinnassa perjantaina 19.12. ja seuraava kotiottelu on vuorossa 20.12. klo 16.45 Tapiola 2:ssa, kun vieraaksi tulevat Stadin Gimmat.


-Juhis-

bottom of page