
Kiekko-Espoo Auroraliiga
21.10.2025
Auroraliigaa johtava Kiekko-Espoo pelasi perjantaina vieraissa sarjakakkosta HPK:ta vastaan ilahduttavan runsaan yleisön edessä ja lauantaina sarjan keskivaiheilla olevaa Kuortanetta vastaan.
HPK – Kiekko-Espoo 0–6
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä espoolaisten ollessa kuitenkin aktiivisempi joukkue. Neljän minuutin pelin jälkeen joutui Kiekko-Espoo alivoimalle mutta se ei pelaamista häirinnyt, sillä pelikellon näyttäessä 4.20 pääsi Kiekko-Espoo vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Anni-Elina Montonen vei vieraat alivoimalla 0–1 johtoon. Syöttäjinä maaliin olivat Karoliina Rantamäki ja Emma Nuutinen. Maalin jälkeen peli jatkui pitkään tasaisena molempien joukkueiden puolustaessa hyvin omaa päätyään. Reilun kahdentoista minuutin pelin jälkeen Lisette Täks laukoi siniviivalta kiekon maaliin tehden lukemiksi 0–2. Syöttöpisteet menivät Emma Nuutiselle ja Ada Eroselle. Kiekko-Espoo sai ensimmäisessä erässä mahdollisuuden lisämaaleihin sekä rangaistuslaukauksen että ylivoiman muodossa mutta lisää maaleja ei nähty.
Toisen erän alku oli tasaisempaa kiekkoa. Kiekko-Espoo oli pelin päällä mutta vaaralliset tilanteet olivat vähissä ja HPK:n hyökkäykset saatiin katkottua ajoissa. Kun erää oli pelattu seitsemän minuuttia, teki Lisette Täks illan toisen maalinsa B-pisteen kaarelta. 0–3-maalin syöttäjät olivat Emma Nuutinen ja Karoliina Rantamäki. HPK käytti aikalisänsä ja yritti saada pelinsä sillä käyntiin. Tulosta ei tullut sillä jäähyt sotkivat kotijoukkueen peliä lisää. Ajassa 34.24 Elsa Talvitie pujotteli HPK:n puolustuksen läpi ja nosti kiekon pienestä kulmasta takaylänurkkaan tehden johdoksi jo 0–4. Maaliin saatiin syöttäjiksi Kiira Yrjänen ja Riikka Järvinen. Lisää maaleja ei erässä nähty, vaikka Kiekko-Espoon hallinta jatkui.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain 13 sekuntia kun Anni-Elina Montonen laukoi numeroiksi 0-5 Karoliina Rantamäen ja Emma Nuutisen syötöistä. Tämä riitti HPK:n maajoukkuemaalivahti Anni Keisalalle, jonka tilalle maaliin luisteli Pihla Ikonen. Erä jatkui rikkonaisena. Kiekko-Espoo sai kolme kaksiminuuuttista kuuden minuutin aikana ja rangaistukset sekoittivat pelaamista. HPK sai jäähyn väärästä vaihdosta ajassa 49.59 ja Kiekko-Espoon Karoliina Rantamäki rankaisi jäähystä 0–6 loppunumeroilla vain 18 sekunnin pelin jälkeen. Syöttäjinä olivat Lisette Täks ja Ada Eronen.
Tiia Pajarinen pelasi Kemeko-nollapelin torjuttuaan kaikki 21 laukausta. HPK maalivahdit torjuivat yhteensä 32 kertaa. Espoolaisten vahvimman pelaajan Stark-kypärän sai päähänsä Henni Virtanen ja parhaana pelaajana palkittiin Riikka Järvinen.
Kuortane – Kiekko-Espoo 1–5
Kiekko-Espoolla oli vastassaan levännyt ja hyvin luisteleva kotijoukkue, joka karvasi aggressiivisesti korkealta ja sai ensimmäisessä erässä rikottua espoolaisten hyökkäyksiin lähdöt. Erän puolenvälin jälkeen Kiekko-Espoo sai paremman otteen pelistä ja vaikka
torjunnat menivät Kuortane 16 – Kiekko-Espoo 4, mitään tilastomerkintöjä ei ensimmäisessä erässä tullut, joten tauolle lähdettiin 0–0 lukemissa.
Kiekko-Espoo oli pelin päällä myös toisessa erässä. Kotijoukkue sai rangaistuksen kampituksesta, kun erää oli pelattu noin seitsemän minuuttia. Espoolaisten ylivoima ei tuottanut tulosta mutta heti rangaistuksen loputtua vei Anni-Elina Montonen Kiekko-Espoon 0–1 johtoon Emma Nuutisen ja Karoliina Rantamäen syötöistä. Kuortane tasoitti pelin 1–1:een vajaata minuuttia myöhemmin. Kiekko-Espoo pääsi uudelleen pelaamaan ylivoimaa, kun erää oli jäljellä viitisen minuuttia. Tälläkään kertaa ylivoima ei tuottanut tulosta mutta tälläkin kertaa verkko heilui pian rangaistuksen jälkeen. Anna-Elina Montonen teki päivän toisella maalillaan taukonumeroiksi 1-2 ja syöttäjinä olivat samat Karoliina Rantamäki ja Emma Nuutinen.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain 24 sekuntia kun Anni-Elina Montonen täydensi hattutemppunsa tekemällä maalin edestä lukemat 1–3. Syöttäjinä olivat Emma Nuutinen ja Ada Eronen. Vajaa kolme minuuttia myöhemmin Emma Nuutinen teki Ada Erosen laukauksen paluukiekosta 1–4. Toinen syöttäjä maaliin oli Anna-Elina Montonen. Kuortane käytti aikalisänsä maalin jälkeen. 22 sekuntia aikalisän jälkeen Lisette Täks teki maalin edestä Emma Nuutisen syötöstä 1–5 maalin, jonka toisena syöttäjänä oli Karoliina Rantamäki. Espoolaisten ote pelistä jatkui mutta pahin maalinälkä oli poissa eikä tolppaa lähemmäksi maalia ottelussa enää päästy.
Tiia Pajarinen torjui Kiekko-Espoon maalilla vain 12 kertaa kun Team Kuortaneen Kerttu Kuja-Halkola ehti kiekon eteen 33 kertaa. Stark-kypärä espoolaisten vahvimmalle pelaajalle meni Anni-Elina Montoselle.
Kiekko-Espoo johtaa Auroraliigaa 13 ottelun jälkeen kahdeksalla pisteellä ennen HPK:ta. Sarjan kolmantena on Ilves kolme pistettä HPK:n takana.
Kiekko-Espoo pelaa seuraavat ottelunsa ensi viikonloppuna kotihallissaan Tapiolassa. Lauantaina 25.10. klo 13.15 vastaan asettuu Kuortane ja sunnuntaina klo 13.15 vastaa tulee Kärpät Oulusta. Kiekko-Espoon loukkaantuneet pelaajat ovat tällä tietoa pelikunnossa ensi viikonloppuna.
-Juhis-